Etelä-Karjalan Säästöpankin talous on pysynyt vahvana
1.9.2010 13:15Tekstikoko: AAAEtelä-Karjalan Säästöpankin talous on pysynyt vakaana ja vahvana ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana.
Eilen julkaistun osavuosikatsauksen mukaan lainojen korot pysyvät edelleen matalalla ja pankin korkokatteen kasvu sekä riskit pysyvät maltillisella tasolla. Pankki tulee saavuttamaan ennakoidun tulostavoitteensa.
Vakavaraisuus säilyy hyvällä tasolla ja omat varat tulevat vuoden lopussa ylittämään 100 miljoonaa euroa, kerrotaan pankin tiedotteessa.
E-KSp:n vakavaraisuus oli kesäkuun lopussa 33,7 prosenttia ja maksuvalmius hyvä. Pankin omat varat olivat 99,8 miljoonaa euroa. Kesäkuun lopussa talletukset olivat 466,7 miljoonaa euroa ja koko luotonanto sisältäen välitetyt luotot 492,2 miljoonaa euroa.
Järjestämättömiä ja nollakorkoisia saatavia pankilla oli 4,3 miljoonaa euroa. Pankin liikevoitto ajalla 1.1.-30.6.2010 oli 5,1 milj.euroa.
Pankki muistuttaa, että Suomen talous on erittäin riippuvainen vientiteollisuudesta, jonka orastava kasvu on helpottanut Suomen työllisyyttä ja taloudellista asemaa.
– Nyt ekonomistit ovat optimistisesti nostaneet BKT:n kasvulukuja tämän vuoden lopun osalta. Tähän optimismiin on suhtauduttava varoen, sillä Kreikan valtion lainoista johtuneet markkinahäiriöt keväällä 2010 voivat toistua. Suomen pankkijärjestelmä on riippuvainen kansainvälisistä rahoitusmarkkinoista, joiden keskinäinen luottamus on vielä haurasta, sanoo toimitusjohtaja Jarmo Partanen.
Partasen mukaan kansainvälisen taloustaantuman syvin vaihe on ohitettu.
– Uv






