Rattijuoppoja kiinni rajaliikenteessä

30.8.2010 20:19Tekstikoko: AAA

KAAKKOIS-SUOMEN RAJAVARTIOSTO pysäytti urakalla rattijuoppoja viikonlopun aikana. Viikonlopun aikana rajavartiosto havaitsi yhdeksän esitutkintaan johtanutta tapausta, joista viisi oli rattijuopumusta tai törkeää rattijuopumusta ja neljä erilaisten vaarallisten esineiden hallussapitoa.

Lisäksi rajavartiosto kirjasi 19 rangaistusvaatimusta, joista pääosa oli paljastinlaiterikkomuksia.

Rattijuopoista yksi jäi kiinni Imatran raja-asemalla. Lauantaina lukemat kohosivat törkeiksi venäläisen miehen saavuttua henkilöautolla rajanylityspaikalle ja puhallettua 0.64 mg/l, mikä vastaa noin 1,4 promillen lukemia.

Rattijuopumustapausten lisäksi Imatran rajanylityspaikalla havaittiin sunnuntaina rajatarkastusten yhteydessä kaksi teleskooppipatukkaa.

Imatran lisäksi rajavartiosto pysäytti kahden juopuneen venäläismiehen matkanteon Vaalimaalla perjantaina. Molemmat rikoksesta epäillyt venäläiset puhalsivat 0.24 mg/l, mikä vastaa noin 0,60 promillen lukemia. Henkilöt olivat kertomansa mukaan ajaneet rekkaa vain lyhyen matkan rajanylityspaikan alueella alkoholin nauttimisen jälkeen.

Neljäs ja viides rattijuoppo jäivät kiinni Nuijamaalla. Lauantaina venäläismies oli ajanut Lappeenrannasta rajanylityspaikalle ja puhalsi rajavartiomiehen tarjoilemaan alkometriin 0.43 mg/l, mikä vastaa noin 1,00 promillea.

Sunnuntaina puolestaan rattijuopumuksesta epäilty suomalaismies puhalsi 0,30 mg/l lukemat, mikä vastaa noin 0,70 promillen lukemia. Samana päivänä rajamiehet Nuijamaalla löysivät matkustajilta myös teleskooppipatukan ja sähkölamauttimen.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto arvioi, että yhtenä syynä runsaisiin rikostapauksiin voidaan pitää ennätysvilkasta rajanylitysliikennettä. – UV