Tuhoalueilla yhä täysi kaaos

30.7.2010 12:09Tekstikoko: AAA

ETELÄ-KARJALAN pelastuslaitoksen mukaan tuhoalueilla vallitsee edelleen täysi kaaos. Päätiet on suurimmaksi osaksi saatu auki, mutta pienempiä mökkiteitä on vielä kymmenittäin poikki Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan alueilla. Kokonaistilannetta yritetään parhaillaan selviää ilmasta käsin.

Pelastuslaitos suunnittelee pitävänsä tiedotustilaisuuden kello 14, jossa myrskyn aiheuttamista tuhoista ja niiden raivaamisesta kerrotaan tarkemmin.

Tähän mennessä ei ole tietoa, että myrsky olisi aiheuttanut henkilövahinkoja. Aineelliset vahingot ovat mittavat. Myrsky on vaurioittanut rakennuksia, autoja sekä kaatanut tuhansittain puita.

Pelastuslaitos on saanut myrskyn vuoksi satoja vahinkoilmoituksia. Raivaustöiden arvioidaan jatkuvan pelastuslaitoksen osalta vielä lauantaina. Muiden raivaus- ja korjaustöiden arvellaan kestävän viikkoja, jopa kuukausia.