Pääkirjoitus

Äitsaari on vahvasti elävää maaseutua

20.7.2017 5:04Tekstikoko: AAA
Kuva: Arkisto

Jaakko viskoo veteen kylmän kivensä kohta. Tapahtumakesä jatkuu Imatran seudulla silti lämpimänä. Tuloillaan on taas vilkas viikonloppu.

Väliaikatietojen mukaan hyvällä yleisömenestyksellä alkanut Rautjärven kulttuuriviikko jatkuu tänään Änkilänsalon perinnepäivällä. Se on yksi Suomi 100-leimatuista viikon kohokohdista. Sunnuntaina viikko huipentuu sadan vuoden takaisen mallin mukaiseen messuun.

Imatralla bailataan lauantaina Imatran yöt-festari nimekkäiden artistien noustessa lauteille. Tämä kahaus on monille kesän pakollisia menoja, nuorille varsinkin.

Mutta eipä unohdeta yhtä tuotetta, joka ei ennakkoon ole pitänyt itsestään suurta meteliä. Tarvetta siihen ei nähtävästi ole. Ruokolahden Äitsaari-kierros on kutsunut kansaa maalaisidylliin kohta 30 vuotta nykyään parituhatta kävijää kevyesti tavoittaen.

Kierrostapahtuma alkoi 1990-luvun alussa paikallisten viljelijöiden tuoretuotteiden yhteismarkkinointikokeiluna. Tapahtuma löi itsensä läpi välittömästi. Ajan myötä se on laventunut avointen ovien markkinoita laajemmaksi maaseutumaisemien esittelyksi uusin oheistuottein.

Kaiken perusta on ollut yhteinen tekeminen, tässä tapauksessa vielä tavallista laajemmalla pohjalla. Järjestävän seuran Äitsaaren kyläyhdistyksen nimessä kylät kirjoitetaan monikossa. Se kertoo siitä, että koko vehreän saaren väki on menossa mukana alueensa profiilia nostamassa.

Ruokolahden kunnan logo kuuluttaa elävää maaseutua ja saaristoa. Kumpaakin löytyy, voi Äitsaari vastata siihen huutoon. Seuraava näyttö tulee saarikierroksella sunnuntaina.

Matti Veijalainen