Parinkymmenen vuoden odotus

15.7.2017 4:00Tekstikoko: AAA
Kuva: Hannu OJala

Pieni uutinen voi olla iso asia. Sellainen oli Kaakkois-Suomen Ely-keskuksen edustajien saama vastaus Viipuri-Svetogorsk-tiestä.

Vuorokautinen liikenne Viipuri-Svetogorsk-tiellä on 10 000 ajoneuvoa.

Tie on siirtynyt Leningradin oblastilta federaation ylläpitoon.

Muiden maiden tapaan tierahat ovat ongelma myös Venäjällä. Budjetit ovat riittämättömät sekä alueilla että Kremlin alaisella tiehallinnolla.

Aluehallinto on yrittänyt saada Svetogorskiin ja rajalle menevää tietä vastuultaan jo parinkymmenen vuoden ajan. Keskushallinnon ehtona on tähän saakka ollut se, että tie laitetaan ennen luovutusta parempaan kuntoon. Yksi konkreettinen korjauskohde oli Kuurmanpohjanjoen silta, joka saatiin uudistettua vajaa kaksi vuotta sitten.

Hallinnon vaihtuminen ei tarkoita, että parannustoimet alkavat tässä ja nyt. Se merkitsee kuitenkin sitä, että väylän luokitus on korkeampi kuin alueen sisäistä liikennettä palvelevalla liikenneverkolla. Pidemmällä ajalla tie laitetaan luokituksensa mukaiseen kuntoon.

Tieverkon kohtentamisessa ykköskohteina ovat Pietarin kehätiet. Samaan aikaan parannetaan myös vaiheittain tieosuuksia Skandinavian tiellä E18 Viipuriin ja siitä Helsingin suuntaan.

Etelä-Karjalan kannalta on hyvä, että hankkeet liikenneyhteyksien parantamisesta Venäjälle eivät rajoitu vain kanavatien korvaavan väylän suunnitteluun. Sen eteneminen on ollut verrattain hidasta.

Hannu Ojala