Pääkirjoitus: Palvelutaloyhdistystä sietää onnitella, sillä palveluasunnot löytävät kyllä ottajansa

17.6.2017 8:09Tekstikoko: AAA
Kuva: Kai Skyttä

Uusi sote tulee kun tulee. Tarkkaan ottaen milloin ja missä muodossa, sitä ei vielä tiedä kukaan.

Imatran Palvelutaloyhdistys on perustettu vuonna 1970.

Mutta sen tietävät kaikki, että senioriväestön määrä kasvaa, ja sen myötä myös monenlaisten arjesta selviämistä auttavien vanhuspalvelujen tarve. Siihen Imatralla ollaan vastaamassa useammallakin taholla.

On erinomainen asia, että Imatran Palvelutaloyhdistys saa jo pitkään muhittelemansa hankkeen uudesta palvelutalosta liikkeelle. Yhdistyksen toimijoita on syytä onnitella siitä, että hermo piti, ja osuuskuntapohjainen kumppani investoinnin rahoitukselle maltettiin etsiä lopulta Helsingistä saakka.

Yleishyödyllisen järjestön tuoma lisäarvo vanhusten asuntotarjonnalle tulee nyt kuin tilauksesta. Eletään aikaa, jolloin puhtaasti bisnesmielessä operoivat sotealan yritykset ovat haistaneet rahan. Myös Imatralla palvelutaloyhdistyksen uuden talon rinnalla lähtee syksyllä rakentumaan alan erään firman tehostetun hoivan senioritalo, minkä asunnot tulevat aikanaan jakoon puhtaasti markkinaehtoisesti.

Kumpaakin taloa varmasti tarvitaan. Niiden asuntotarjonta täydentää toisiaan todennäköisesti ilman, että asiakkaista tarvitsee käydä suoranaista kilpailua. Joka kämppä löytää ottajansa niihin muuttajien jyvittyessä kunkin taloudellisten mahdollisuuksien mukaan.

Imatralla palvelutaloyhdistys koki takaiskun kaupungin soten siirryttyä Eksoten hoitoon, mutta uutta rakentamalla on taas hyvä jatkaa eteen päin. Tällaista rohkeutta Imatra ikääntyvine ihmisineen taatusti tarvitsee.

Matti Veijalainen
matti.veijalainen@uutisvuoksi.fi