Pääkirjoitus

Vaalikoneella on pitkä muisti

21.4.2017 4:00Tekstikoko: AAA
Kuva: Marleena Liikkanen

Ehdokkuus vaaleissa tuo elämään ylimääräistä vauhtia. Vaikuttajan paikan kärkkymisen eteen tehtävä työ kuormittaa ehdokkaiden arkea ainakin muutaman viikon ajan, osalla pitempäänkin. Rajallinen aika onkin useimmiten syy, jolla lukuisiin vaalikoneisiin vastaamatta jättäminen perustellaan.

Imatran kaupunginvaltuustoon valituista 43 valtuutetusta peräti 34 ehätti ja halusi kertoa näkemyksistään Uutisvuoksen vaalikoneessa. Vaalikoneen vastausten avulla tuoreen valtuuston ajatuksista pystyykin jo hahmottelemaan suuntaviivoja tulevaisuuden politiikalle kaupungissa. Jos uusi valtuusto pistettäisiin saman tien päättämään vaalikoneen kysymistä asioista, menisivät enemmistöpäätöksellä Imatralla läpi muun muassa kotihoidontuen kuntalisä sekä kotimaisiin ja paikallisiin raaka-aineisiin perustuva kouluruoka, maksoi mitä maksoi. Liki puolet valtuutetuista olisi valmiina korottamaan veroja turvatakseen hyvät palvelut. Kaupungintalon yllä tummat pilvet sen sijaan saattavat lisääntyä, sillä virkamiesten määrää lähivuosina aikoo karsia peräti 28 valtuutettua.

Ihan näin yksinkertainen maailma ei kuitenkaan ole. Valtuustokauden käynnistyttyä alkaa yhteisymmärryksen hakeminen faktojen, budjettikehysten ja kaupankäynninkin muodossa. Jos tässä konsensuksessa oman valtuutetun kannat alkavat liiaksi lientyä, voi jokainen käydä tarkistamassa niitä Uutisvuoksen sivuilta. Vaalikone nimittäin löytyy verkosta koko valtuustokauden ajan. Vanhan kaivelua vai äänestäjän oikeusturvaa, sen voi jokainen itse päättää.

Mari Pajari
mari.pajari@uutisvuoksi.fi