Pääkirjoitus

Uuden ja vanhan kohtaaminen kipinöi

19.4.2017 4:00Tekstikoko: AAA
Kuva: Mika Strandén

Rakennustyömaan ulkoiset merkit saapuivat pääsiäisen jälkeen Imatrankosken kruununjalokiven, Valtionhotellin pihamaalle. Toista vuosisataansa elävä jugendlinna modernisoidaan lähiviikkojen aikana sisätiloista etenkin keittiön puolelta. Auttamatta ajastaan jälkeen jäänyt tuotantotila saa remontissa nykyaikaisen muodon.

Keittiötä enemmän intohimoja kaupunkilaisissa on kuitenkin herättänyt hotellin pääsalin uusiminen. Kaluston vaihdosten pelätään muuttavan tuttua tilaa liiaksi. Valtionhotelli omaa pitkät perinteet sukujen ja ystäväporukoiden kokoontumisille sekä juhlapäivien vietoille. Historiasta haluttaisiin pitää kiinni.

Kipinät uuden ja vanhan kohtaamisessa ovat kaupunkikuvan muutostyössä arkipäivää. Kun ihmisten ajanvieton tavat, kuluttaminen ja käyttäytyminen ylipäänsä vuosien saatossa vaihtuvat, jäävät aikansa lapsina syntyneet kiinteistöt helposti menneisyyteen. Jos huoltotoimista ja kunnostustoimista ei huolehdita, on näyttävällä paikalla nopeasti monen ongelman kohde. Arvokohteissa vastuullinen kiinteistönomistaja huolehtiikin omaisuutensa päivittämisestä sekä sen kunnon että kiinnostavuuden suhteen.

Valtionhotellin naapurissa oleva Lähteen talo toimii varoittavana esimerkkinä unohduksen tuomasta rappiosta. Jos siitä halutaan vielä pitää kiinni, toimeen on tartuttava ripeästi. Puunauksen kohteeksi päässeen Valtionhotellin asiat ovat siis hyvin, eikä kaupunkilaisillakaan pitäisi olla syytä huoleen. Jugendlinnan historiallinen arvo takaa sen, että ylenmääräiset uudistukset päätyvät automaattisesti Museoviraston tarkan silmän alle.

Mari Pajari
mari.pajari@uutisvuoksi.fi