Presidentti Halonen varoitti kärjistämästä

31.12.2016 4:00Tekstikoko: AAA
Kuva: Mika Strandén

Suomi ei ole elämöinyt 25 vuotta sitten tapahtuneella Neuvostoliiton pystyyn lahoamisella ja Venäjän federaation syntymisellä.

Toisin kuin Keski-Euroopassa, on Suomessa oltu lähes hiljaa historiallisesta tapahtumasta, jonka seurannaisvaikutukset ovat olleet meille äärimmäisen tärkeitä.

Neuvostoliiton katoaminen vapautti Suomen lopullisesti YYA-sopimuksen haamuista ja avasi tietä Euroopan unionin jäsenyyteen. Taloutta useammin perusteet liittymiselle löytyivät tuolloin turvallisuuspolitiikasta.

Alkavan vuoden kynnyksellä Suomen Venäjä-suhteet nousivat julkisuuteen, kun presidentti Tarja Halonen valotti näkemyksiään asiasta Helsingin Sanomien haastattelussa.

Halosen käsitys on, että turvallisuustilanteen heikkenemistä Itämeren alueella on paisuteltu. Tilanne ei ole niin huolestuttava, kuin media sen presidentin mielestä esittää.

Halonen muistuttaa, että Suomen politiikkaan ei ole kuulunut kärjistää asioita Venäjän kanssa, mutta Suomessa ei olla myöskään naiiveja eikä pidetä Venäjää riskittömänä. Lähipäivät näyttävät, löytyykö ajatuksille päivänpolitiikan toimijoista kannattelijoita.

Halonen innostaa päättäjiä keskustelemaan aloitteellisesti presidentti Putinin kanssa.

Tässä muutos voi olla jo aivan ovella. Jos Yhdysvallat muuttaa linjaansa Venäjään, Euroopalle ei jää vaihtoehtoja. On seurattava perässä.