Puheet kuntalisästä pidetty, on päätösten aika
26.1.2012 4:00Tekstikoko: AAAImatran kaupunginvaltuusto pui maanantaina pitkään lasten kotihoidon kuntalisää.
Puheenvuoroja käytettiin poliittisen kentän laidasta laitaan ja tahtotila näyttää olevan vasemmalta oikealle harvinaisen selvä: Imatra-lisälle on kannatusta joka puolueessa.
Yhtä lailla selvää on se, että esimerkiksi 300 euron lisä toisi kaupungin kassaan enimmillään noin 1,9 miljoonan euron vajeen. Kuntalisä ja eurojen vaje kulkevat käsi kädessä ja tämäkin päättäjien pitää huomata. Menoja pitää kyetä vähentämään muualta.
Kuntalisä on erinomainen ja kannatettava asia ja siihen on vihdoin syytä ottaa kantaa myös poliittisen päätöksen muodossa. Muuten puheet ovat vaalivuoden peruslöysää jauhantaa, jonka tarkoituksena ei ole muuta kuin venyttää asia kunnallisvaalien yli.
Kuntalisä olisi erinomainen jatkumo niille päätöksille, joilla mielikuvaa Imatrasta on viime vuosina kehitetty parempaan suuntaan. Ja erityisesti se olisi hieno kädenojennus ja vaihtoehto imatralaisille lapsiperheille.
Vastuulliseen päätöksentekoon liittyy rahoituksen varmistaminen. Todellista päättäjien osaamista olisi nyt, jos kaupunginhallitus kävisi aidosti läpi kuntalisän rahoittamiseen liittyvät vaihtoehdot yhdessä virkamiesten kanssa. Budjettiraami valmistuu kevääksi, joten aikaa valmisteluun keskusteluun vielä on. Lautakunnille asiasta pitää saada syksyyn mennessä selkeä esitys.
Tasavallan hallitus kokoontuu budjettiriiheensä maaliskuussa ja odotettavissa on leikkauslistoja, jotka ulottuvat myös kuntatalouksiin. Se tarkoittaa sitä, että Imatrakaan ei voi kuntalisäänsä lähteä suinpäin maksamaan. Kyse ei ole lakisääteisestä tuesta, joten jo senkin perusteella kuntalisän rahoittaminen on kyettävä kattamaan muuten kuin vain hyväksymällä menojen lisääminen. Rahoituksen kaivaminen leikkaamalla kaupungin budjettia muualta on poliittinen valinta siinä missä kuntalisäkin.
Myös kuntalisän suuruutta pitää vielä pohtia. Onko se valtuustossa esillä olleet 160 euroa vai 300 euroa, vai voisiko se olla jotain siltä väliltä?


