Katukanava

Vaalit on ohi — on aika käyttää ääntä

14.4.2017 4:00

Suomessa käytiin juuri arkivaalit. Valitsimme ihmiset päättämään meitä lähellä olevista kotikaupunkimme asioista. Imatran kaupunginvaltuustossa on 20 uutta valtuutettua. Se on hieno asia. Yhteisten asioiden hoitaminen on kiinnostanut.

Hallinnossa arjen asioista saattaa kuitenkin tulla yllättävän kimurantteja. Totutut käytännöt ja tietenkin lainsäädäntö raamittavat päätöksentekoa. Uudelle valtuutetulle saattaa tulla rimakauhu, kun vertaa itseään 30 vuotta kokeneempaan kunnalliskonkariin. Ainakin itselleni hallinnon kiemuroiden ymmärtämiseen tuntuu menevän kokonainen virkaura.

Valtuutetun tehtävä ei onneksi ole tietää jokaista hallinnon ja lainsäädännön nyanssia vaan pitää esillä itselleen ja äänestäjilleen tärkeitä arvoja ja peilata käsiteltäviä asioita niihin. Olisi hienoa, jos niin uudet kuin vanhemmatkin valtuutetut uskaltaisivat olla rohkeita, keskustella asioista vapaasti ja tuoda esille mahdollisimman laajaa näkemysten kirjoa, ei vain vallan kammareissa, vaan julkisesti.

Joskus olen kuullut moitittavan kriittisten puheenvuorojen pitäjiä kaupungin maineen pilaajina tai asioiden hankaloittajina. Pitkällä tähtäimellä kipakka keskustelu johtaa kuitenkin parempaan maineeseen kuin keskustelemattomuus ja siitä juontuvat huonot päätökset.

Ruotsalaisia pidetään usein toivottomina jaarittelijoina, jotka keskustelevat asiat uuvuttavan moneen kertaan uudelleen. Ruotsalaisilla menee kuitenkin aika hyvin, kenties maailman parhaiten. Monessa vähän jaarittelua sietävässä yhteiskunnassa meno on ollut tahmeampaa, jopa ikävää.

Keskustelu on elintärkeä väline hyvien päätösten tekemiseksi. Siinä tulevat esille mielipiteiden heikkoudet ja vahvuudet ja ylipäätään se, mitä kukin on mieltä ja millä perusteella. Käyttäkäämme tätä välinettä mahdollisimman laajasti, julkisesti ja jatkuvasti. Vähäisin vastuu tässä ei ole nyt valituilla kaupunginvaltuutetuilla.

Onnea valituille valtuutetuille! Käyttäkää ääntänne.

Heikki Laine
viestintäpäällikköImatran kaupunki