Palkki

Missä on?

16.6.2017 4:00 | Päivitetty: 20.6.2017 12:01Tekstikoko: AAA
Kuva: kai skyttä

Ihmiselämässä on erilaisia ajanjaksoja, kuten ryömintävaihe, juoksuaika ja nyt tämä minulle uusin: etsintäaika. Tämä se vasta on mielenkiintoinen.

Joskus mietin ennen lähtöhetkeä niin huolella ja rauhassa kaikki mukaan otettavat, että voisin lyödä vetoa sujuvan lähdön puolesta.

Missä se on? Justhan se oli kädessä? Minne se on joutunut?

Erityistä sisältöä tähän aikaan antaa se, että asuu yksin. Ei voi kysyä keneltäkään, eikä voi syyttää ketään.

Onneksi tämä ei ole tullut ihan puskista. Jo ammoisina aikoina perhetarinoiden vakioita oli kertomus siitä, kuinka lankkiharja löytyy Marjun jäljiltä jääkaapista tai margariinirasia eteisen vaatekomerosta. Se oli silloin vielä helppoa, kun äiti löysi ja tiesi.

Joskus aikaa sitten minulla oli koira usein hoidossa. Se oppi sujuvasti siihen, että muutama minuutti kotoa lähdön jälkeen tapahtuva avaimen rapina ovessa merkitsee vain jonkun unohtuneen tavaran pikaista noutoa. Koira tuskin nosti päätään makuulta. Riemukkaat intiaanitanssit se säästi siihen varsinaiseen kotiintuloon.

Jokin aikaa sitten luin vinkin siitä kuinka varmasti voi muistaa kaikkien tärkeiden vakioasioiden mukaan ottamisen kotoa lähtiessä.

Pitää naputtaa ulko-oven sisäpuolta tietyistä kohdista ja sano ”avaimet”, ”puhelin”, rahapussi”. Tein pienet rastit oveen ja nimesin ne ohjeen mukaan.

Seuraavalla uloslähdöllä taputin riemukkaasti kaikkia kolmea rastia, avasin oven, menin ulos, suljin oven. Eikä minulla ollut mukanani yhtään kolmesta tärkeästä.

Se ei ole ainoa lukemani ja kokeilemani kikka tavaraunohtelun nitistämiseen. Yksi parhaita on se vanha, että kaikilla pitää olla oma paikkansa ja ne parkkeerataan aina vain siihen. Rahapussi ei oikein taivu tuohon ohjeeseen. Se tapaa lymyillä milloin missäkin.

Autonavaimet ovat olleet melko kuuliaisia, ainakin toistaiseksi.

Joskus mietin ennen lähtöhetkeä niin huolella ja rauhassa kaikki mukaan otettavat, että voisin lyödä vetoa sujuvan lähdön puolesta. Oven vieressä odottavat kauppakassi lompakkoineen, kirjastokassi, muovikeräyskassa, puhelin on taskussa, avaimet omassa naulassaan.

Lähdön hetkellä alkaakin sitten kenkien metsästys: Olohuoneen sohvan alta, sängyn takaa, keittiöpöydän alta, työpöydän alta tai sen tuolin alta, verannalta … ainakin pari kierrosta koko ympyrä. Ja siinä hyöriessä huomaankin hienon asian, joka muuten olisi ehkä jäänyt huomaamatta. Kiinanruusu on avannut uuden kukan!

Marjut Vuotila
Kirjoittaja on imatralainen vapaatoimittaja