Kolumni

Viimeiseen pisaraan

30.12.2016 4:00Tekstikoko: AAA

Vuoden lopussa summataan mennyttä ja pohditaan tulevaa. Rautjärven Simpeleellä on kuitenkin jotain, jonka kohtalo pakenee ajankohtaiskatsauksia kuten virtaava vesi vain voi. Hiitolanjoella on taisteltu niin pitkään ja sitkaan Laatokan lohen ja yksityisten oikeuksien puolesta yksipuolista vesivoimaa vastaan, ettei koskisodasta ole enää aikoihin kannattanut antaa yksittäistä vuosiraporttia.

Toinen toisensa perään surkeita näytelmiä, joille ei näy loppua. Onko tällä joella keksitty negatiivinen ikiliikkuja?

Vaihe on toki vain pisara joen menneisyydessä, jonka synty ja luonnonhistoria yltää Vuoksea syvemmälle. Muinaiskarjalaiset kulkivat sitä vaelluskalan tapaan vastavirtaan. 1900-luvun alkupuolelle sen kosket pyörittivät myllyjä, mutta nostivat pian Simpeleen tehtaan jaloilleen nyt jo museoiksi sopivien vesivoimaloiden avulla. Koko tämän ajan joessa on uinut villi lohi — ja ui yhä

Arvokalan elinympäristö kuitenkin jumittui kiistakapulaksi. Kun sopua ei aikanaan löydetty, voimalat ohittavia kalateitä on riepoteltu vuosikausia eri oikeusasteiden karusellissa. Paikallinen osakaskunta on vielä kauemmin perännyt korvauksiaan menetetyistä koskista. Tulos: nämäkin käräjät pyörivät yhä. Matkailuyritys, jonka toiminta hiljentyi entisellä rajavartioasemalla, ei ole edes saanut vuoroaan kiistassaan kunnan kanssa. Toinen toisensa perään surkeita näytelmiä, joille ei näy loppua. Onko tällä joella keksitty negatiivinen ikiliikkuja?

Jotain on saavutettukin. Veden laatu on hyvä ja sopii jalokalalle paikallisten jätevesien yleisten puhdistusmenetelmien kehityttyä. Kutukoskia on kunnostettu voimaloiden yläpuolella ja lohen lisääntyminen vakiintunut Kangaskosken alapuolella. Virkistyskäyttöä on edistetty maa-aloin, opastein ja retkeilyreitein. Kalamiehet suosivat jokea. Pienet toivonpilkahdukset eivät kuitenkaan jaksa lämmittää, kun suuret ratkaisut viipyvät vuosien vaihtuessa.

Hiitolanjoella hierotaan taas voimalakauppoja, jotka varmistaisivat edes yhden valjastetun kosken entisöinnin. Yritys ei ole uusi, mutta uutta olisi maa- ja metsätalousministeriön korvamerkitty tukiporkkana. Julkinen valtion ja alueen yhteisrahakaan ei silti taida riittää. Mistä lohelle ja teolliselle historialle mesenaatti Parikkalan patsaspuiston tai Koitsanlahden hovin tapaan? Se voi ratkaista, tuleeko vuodesta 2017 yhä vain yksi häipyvä rengaslaine joen pintaan vai saako asiaa ajamaan sitoutunut maakuntajohtaja Viialainen apuvoimineen viimein läpimurron patoihin.

Mikko Europaeus
Kirjoittaja on eteläkarjalainen kansanperinteen tutkija, FM.