Muotopuolen metsästystä

23.12.2016 4:00Tekstikoko: AAA

Siinä se nyt töröttää. Ohenevaan lumikasaan tökättynä pihalla.

Kuusen pirulainen ravisti vedet niskaan.

Muotovaliosta ei ole kyse, tullee hakijaansa. Hieman toispuoleinen, pientä haroitusta havaittavissa.

Täysin luomu, ei edes istutettu, vaan luonnostaan ison ukkokuusen alle syntynyt, nyt juuriltaan revitty.

Ajatus lähti talvipäivänseisauksesta. Vuoden valottomin aika sai mielihalun metsään.

Vauhtia aatokselle antoi jo käpyikään ehtinyt henkilö, kylänmies sanan varsinaisessa merkityksessä, joka muisteli lapsuutensa joulukuusenhakuja.

Yhdessä isän kanssa ruuna parireen puolikkaan eteen, ajopukille vällyjä alle. Suunta kohti ennalta katsottua kuusta, varmuuden vuoksi mukaan tarttui aina useampia yksilöitä.

Muistikuvissa lunta oli aina runsaasti, pakkasenpurema tuntui poskilla.

Ajatuksesta tekoihin. Haalari päälle. Saha löytyi pienen etsimisen jälkeen melkein sieltä, mistä pitikin.

Suunta kohti metsää, samantien käännös takaisin. Joulukuun olematon hohde koivikossa löi silmille, valotehoa piti hakea rajusti lisää.

Hanki ei paksuudellaan menoa hidastanut. Raskaan lumen kyllästämä korpi petti kosteikossa kuitenkin riittävästi. Neljäkakkonen Sievi sukelsi höttelikköön. Selkä kostui.

Oli hämärää, vettä korvessa todella paljon, ojat vettä hulaillaan. En mulskauttanut.

Suunnistus tuli selkärangasta, isompiensa alle muodostunut kuusiryväs ojien risteyksessä löytyi yllättävänkin helposti.

Märkä hangenripe ei paljon valoa heijastanut, kelpoisen yksilön haarukointi oli vähintäänkin hankalaa. Luonnonvalo ei valintaan riittänyt, mukaan otettu led-reservi tuli tarpeeseen.

Valo rajasi maiseman keilaksi, kuusennoutaja muuttui putkinäköiseksi tarkkailijaksi.

Kelpoinen yksilö havaittu, kumarrus kohti tyveä. Tuli tuulenpuuska. Kuusen pirulainen ravisti vedet niskaan. Silti sitä arvostan.

Saha puri ahnaasti näreen jalkaa, poikkaisu ja selkä suoraksi saaliin kanssa.

Silloin tapahtui, kuten elämässä usein. Kun jotain saavuttaa, siihen ei enää ole tyytyväinen. Mieli halajaa enemmän.

Valokeilaan osui uusi yksilö. Suorempi, ylväämpi, säännöllisempi. Kumarrus, saha lauloi taas lauluaan.

Seisoin kuusineni, pysähdyin tuumimaan.

Tuli se hieno tunne elämässä, kun ajatuksia ei ole. Kuului tuulen vaimea humina latvustossa. Korva tavoitti pienen lirinän. Oja purki vesiään kohti suurempaansa. Vesi ei kiirehtinyt ikuisella urallaan.

Olli-Pekka HärmäKirjoittaja on Uutisvuoksen toimittaja