Kolumni

Sisulla mennään

6.12.2016 4:00Tekstikoko: AAA

Tänään juhlitaan. Syy on hyvä. Vuoden päästä juhlitaan vielä enemmän. Syy on silloin vielä parempi. Suomi täyttää sata vuotta vain kerran.

Kynttiläperinne puhuu puolestaan. Sillä tunnustamme sisun uskoa.

Suomen itsenäisyys ei pituutensa puolesta ole maailmantilaston kärkeä. Suomalaisten arvotuksille ratkaisevaa ei siinä ole kuitenkaan määrä, vaan vaivalla taattu laatu. Jokainen historian perusoppimäärän koulussa edes välttävästi suorittanut tietää, ettei elo ikiomassa täysivaltaisessa maassa ole itsestäänselvyys. On sen edestä sen verran sisukkaasti saatu tapella.

Suomalainen sisu sai nimikkorahansa viime vuonna.

On vähän vaikea sanoa, miltä se sisu oikeastaan näyttää. Osviittaa saa, jos sankarien kautta mennään.

Sisun olemusta avaa esimerkiksi se vuoden 1972 ikoninen uutiskuva, missä sisu pelkistyy hetkeen. Se hetki oli tietenkin se, kun Münchenin olympialaisten kympillä kumoon taklattu Lasse Viren kimpoaa nujertumatta pystyyn kultaan ja maailmanennätykseen jatkaakseen. Samaan miinaan kaatunut Tunisian tähti Gammoudi luhistui keskeyttämään, mutta suomalainen sen kun sisuuntui huulta purren.

Toinenkin samantyyppinen syvän sisun purkaus tulee kilpakentiltä mieleen. Se oli se, kun leikkauspöydiltä jälleen kerran noussut Seppo Räty kiskaisi viimeisen heittonsa Atlantan olympialaisissa 1996. Kipeitä koipiaan arkailematta Räty otti kerrankin kunnon vauhdin ja nousi raa’alla repäisyllä pronssille voimasanoja keppinsä perään karjuen. Suuri suomalainen on tullut takaisin väkisin, ylistivät olympiareportterit.

Nuo sattumukset olivat sisun juhlaa. Näytön paikkaa on arki yhtä hyvin. Ei ole aina helppoa painaa tehtaan aamulöysiin talven kylmillä pimeillä silmät sirrillä, tai lähteä peltotöihin juuri silloin kuin luonnonkierron määräämässä tahdissa pitää. Muutoin ei tule satoa, mitä korjata.

Arjen tosi sisuttelija olosuhteiden pakosta on myös ilman omaa syytään syrjään viskattu työtön. Järjissään pysyttely käy kyllä työstä, jos aamu toisensa jälkeen koittaa tasaharmaana.

Mutta tänä iltana kaksi kynttilää valaisee kaikkien koteja.

Tarinat kertovat, että aikanaan kahdella kynttilällä merkattiin suojataloja niitä tarvinneille itsenäisyysaktivisteille. Ihan sen näköinen hätä ei nyt ole, mutta kynttiläperinne puhuu puolestaan. Sillä tunnustamme ikkunalaudoiltamme ulos päin samaa sisun uskoa, koko sakki.

Katsotaan, mihin se yhä riittää.

Matti Veijalainen
matti.veijalainen@uutisvuoksi.fiKirjoittaja on Uutisvuoksen toimittaja