Katastrofi ja torjuntavoittoja

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on takana ja toisella kierroksella tasavallan presidentin tehtävästä kilvoittelevat kokoomuksen Sauli Niinistö ja vihreiden Pekka Haavisto.

Kaksikko jätti taakseen kuusi muuta ehdokasta. Heidän joukossaan kaatui muutama jättiläinen. Paavot Lipponen ja Väyrynen ovat jättäneet lähtemättömän jälkensä suomalaiseen poliittiseen historiaan ja omaa lukuaan siihen kirjoittaa edelleen perussuomalaiset suurten joukkoon nostanut Imatran vävypoika Timo Soini.

Paavo Arhinmäen, Eva Biaudetin ja Sari Essayahin mahdollisuuksiin tuskin kukaan uskoi, eivät edes ehdokkaat itse. Keskusteluun suomalaisista arvoista he toivat kyllä lisää näkökulmia ja pakottivat kärkiehdokkaat syvempään pohdintaan.

Paavo Lipposelle ja SDP:lle presidentinvaaleista tuli gallupien ennustama katastrofi, johon kukaan ei uskonut edes ensimmäisten mielipidemittausten varoituksista huolimatta.

On täysin selvää, että puoluesihteeri Mikael Jungner voi ryhtyä siivoamaan työpöytäänsä SDP:n puoluetoimistolla. Jungner itse ilmoitti jättävänsä tehtävänsä, mikä vaalitulos on heikko. Uskottavalla tavalla kukaan ei tätä tulosta voi muuksi puhua.

Jungnerin lähtö on silti demarien murheista pienimpiä. SDP:llä ja koko vasemmistolla laajemmin ei ole nyt selkeää ehdokasta kakkoskierrokselle. Kun vaihtoehtoina on pesunkestävä pankinjohtaja-taustainen porvari sekä savupiippujen Suomea kyykyttäneiden vihreiden ehdokas, valinta on vaikea.

Ja muutakin murhetta piisaa.

Esimerkiksi Kymessä Lipposen kannatus oli vain seitsemän prosenttia. Puolueuskollisuus ei siis ollut muotia täälläkään, eli jotkut muut ehdokkaat ovat Lipposta enemmän puhutelleet.

Niinistölle liputtanut Paavo Lipponen palaa muistelmiensa pariin ja oletettavasti myttyyn menneestä vaaliprojektistakin muutama sivu syntyy. Toivottavasti myös lisää tietoa siitä, miten päätös ehdokkuudesta lopulta syntyi.

Tappiosta huolimatta Lipponen on edelleen arvostettu valtiomies ja hänen kannanottojaan kuunnellaan. Suotavaa olisi, että Lipponen pysyy jatkossakin mukana keskustelussa Suomen ja EU:n tulevaisuudesta.

Ja mediasta.

Keskustan Paavo Väyrynen joutui tunnustamaan tappionsa Haavisto-ilmiön edessä ja taipumaan kolmospaikalle.

Perinteinen keskustalainen vihreys hävisi cityvihreydelle, eikä se ollut ehdokkaan vika. Väyrysen henkilökohtainen v-käyrä hipoo epäilemättä taas huippulukemia, mutta annetuista lähtökohdista tulos on vähintään torjuntavoitto.

Päivitetyn hääkuvansa kahvimukiin painattanut keskustan kunniapuheenjohtaja on pohdinnan edessä siinä missä puheenjohtaja Mari Kiviniemi kuuluisassa kotelomekossaan.

Väyrynen keräsi kovemman kannatuksen kuin puolue eduskuntavaaleissa viime keväänä ja on selvää, että keskustassa poristaan puolueen linjavalinnoista, EU-suhteesta ja puheenjohtajan asemasta kevään aikana.

Jos Mari Kiviniemi ei palaa lähemmäs keskustan perinteisiä arvoja, Väyrysellä voi olla nostetta oppositiopolitiikan veturiksi, mikäli hän itse vähääkään on asiasta kiinnostunut. Ja miestähän on muuten kehuttu kovasti eduskuntaryhmän puheenjohtajaa myöten.

Timo Soinilla ja perussuomalaisilla saattaa olla ristiriitainen olo.

Soini jää puolueen puheenjohtajaksi ja ajaa rytinällä perussuomalaisia valtuustoihin eri puolilla maata. Moni omista on hiljaa tyytyväinen laihaan tulokseen.

Ja tyytyväinen taitaa olla lopulta Soinikin. Haastattelin herran viime perjantaina kaupungintalolla eivätkä gallupit häntä juurikaan huolettaneet. Yllättävän vapautuneen oloinen mies kertoi, että tulee olemaan presidentin tärkein linkki eduskuntaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.

Totta. Varsinkin uudessa vallanjaossa Soinin asema Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on aidosti merkittävä.

HARRI MANSKINEN