Avoin kirje kaupungin päättäjille

26.9.2010 4:00Tekstikoko: AAA

Iloksemme olemme voineet lukea lehdestä, että Meltolassa säilyvät ainakin koulu ja esikoulu. Kaupunginjohtajan ehdotus pitää sisällään myös päiväkodin rakentamisen. Koska kaupunginhallitus on nyt maanantaina tekemässä päätöstä asian tiimoilta, haluamme muistuttaa päiväkodin tärkeydestä.

Meltolan alue laajenee ja väkiluku kasvaa koko ajan uusien perheiden rakentaessa. Meltola on turvallinen paikka asua, sillä täällä vallitsee kaupunginkin peräänkuuluttama aito ja oikea yhteisöllisyys. Täällä on lapsilla lyhyet koulutiet ja lähistöllä paljon samanikäisiä leikkikavereita. Koska Meltola on varsinkin lapsiperheiden suosiossa, päivähoitoa tarvitsevien lasten määrä alueella kasvaa jatkuvasti.

Palvelujen tarjoaminen siellä, missä asiakkaatkin ovat, on sekä kustannustehokasta, ympäristöystävällistä, että hyvää palvelua. Kun Meltolassa säilytetään oma päiväkoti, ei lapsia tarvitse kuljettaa ympäri kaupunkia. Imatran kaupungin strategiassakin asukkaita kannustetaan ympäristön säästämiseen. Tällä hetkellä Sienimäelle sijoittuva Meltolan esikoulu ja Imatrankoskella sijaitseva Meltolan päiväkoti aiheuttavat paljon ylimääräistä ajelua. Lisäksi päiväkodin, esikoulun ja koulun sijaitseminen samassa pihapiirissä helpottaa siirtymää esimerkiksi esikoululaisesta koululaiseksi.

Suunnitelma siirtää Meltolan päiväkoti Imatrankoskelle Toimintakeskuksen tiloihin on mielestämme toimimaton ajatus. Vanhaa korjaamalla ei uudenveroista saada. Kannattaako todella kuluttaa 1,4 miljoonaa euroa ratkaisuun, joka välttämättä ei tyydytä ketään? Ymmärtääksemme Toimintakeskuksen väki on hyvin tyytyväisiä sijaintiinsa lähellä keskustaa, missä Toimintakeskuksen asiakkaat voivat harjoitella esim. kaupassakäyntiä. Toiseksi riittämättömät liikennejärjestelyt Imatrankosken päiväkodilla ovat jo nyt aiheuttaneet ongelmia kun Meltolan päiväkodin lapset ovat olleet evakossa vanhan neuvolan tiloissa.

Kaupunki lupaa strategiassaan kiinnittää perheiden hyvinvoinnin edistämiseen palvelujen tuotannossa huomiota. Emme usko, että B-suunnitelman mukainen suuri päiväkotikompleksi Imatrankoskella pystyisi tarjoamaan pienelle lapselle samaa turvallisuuden tunnetta kuin lähellä sijaitseva pienempi päiväkoti.

Me meltolalaiset lapsiperheet ottaisimme ilolla vastaan uuden päiväkodin, jossa mahdollisesti olisi myös yksi sisarusryhmä tavallisten päiväkotiryhmien lisäksi. Sisarusryhmään voitaisiin ottaa myös alle 3-vuotiaita.

Niinpä me allekirjoittaneet vanhemmat pyydämme, että kaupunkimme päättäjät huomioitte meidän lapsiperheiden ja lastemme tarpeet.

Sanna ja Francis Prior, Johanna ja Simo Horsmanheimo, Mari ja Jarkko Leppänen, Hanna ja Timo Kosonen, Laura ja Hannu Blomqvist, Heidi ja Teemu Klemetti, Hanna- Kaisa ja Mikko Lindroos ja Annika ja Sami Paajanen.