Turusta lähtenyt ja Helsinkiin kotiutunut Timo Rissanen viihtyy freelancerina mainiosti. Töitä on riittänyt ja sovittu jo pariksi vuodeksi eteenkin päin. Kuvaaja: Kimmo Paajanen

ANNE VIHAVAINEN

OHJAAJA Timo Rissasen uravalinta oli selvä jo pikkupoikana: teatteriin. Pikku-Timo ilahdutti kolmevuotiaasta lähtien vanhempiaan omatekoisilla näytelmillä ja esityksillä, joiden näyttämönä toimi kirjaston nurkka.

– Pakotin kaksi vuotta vanhemman veljeni avustamaan, ja näyttelin perheelle ja sukulaisille. Isäni jopa kirjoitti muutaman kritiikin esityksistäni, Rissanen muistelee.

Teatterin perinnettä ei suvussa ollut, jos sellaiseksi ei lueta isän lausuntaharrastusta. Timo Rissanen ihmetteleekin, mistä hänen intohimonsa on peräisin.

– Se on vaan tullut, ollut ja vahvistunut pikkupojasta lähtien.

Ilmeisen hyvin Pikku-Timo tiesi, mitä halusi, ohjauksia on kertynyt tähän mennessä yli 60, näytelmäkäännöksiäkin yli 30. Ikää miehellä on vasta vähän vaille 50 vuotta.

Näyttelemisen perusvalmiudet Timo Rissanen kävi hakemassa Lahden kansaopiston näyttämätaiteen linjalta. Samalta linjalta valmistui näyttelijä Outi Mäenpää.

Varsinaisen teatteriuransa Rissanen laskee alkaneeksi vuonna 1985. Tuolloin hän esitti kurssikaverinsa Teija Tonterin kanssa Teatteri Jurkassa kahden hengen komediaa Viettelyduetto. Käsikirjoituksen Rissanen oli tuonut Lontoosta.

– Ehdotin Teijalle, että vuokrataan Teatteri Jurkka neljäksi illaksi ja esitetään näytelmä. Uskoin, että kyllä meillä sen verran on sukulaisia ja ystäviä, että saadaan kulut katettua.

Viimeisestä esitystä oli katsomassa teatterijohtaja Vappu Jurkka, joka halusi näytelmän teatterin syksyn ohjelmistoon.

– Viettelyduetosta tuli menestys. Näytelmä meni kaksi vuotta ja sitä esitettiin 125 kertaa, Rissanen summaa.

Teatteri Jurkasta Rissanen siirtyi Varkauden Teatteriin näyttelijä-ohjaajaksi. 1990-luvun alussa hän lähti vapaaksi näyttelijäksi Helsinkiin, ja teki töitä sekä kaupunginteatterissa että Svenska Teaternissa.

Helsingistä Timo Rissanen houkuteltiin Riihimäen Teatteriin, jossa aikaa vierähti vuoteen 1999 saakka. Rissasen tarkoitus oli jäädä freeksi, mutta Savonlinnan Kaupunginteatterissa auki tullut johtajan paikka veti pidemmän korren. Savonlinnassa Rissanen johti teatteria vuodet 2001–2004, jolloin jäi freelanceriksi.

– Olen nauttinut hirveästi tästä kuudesta vuodesta. Töitä on ollut tosi hyvin, täytyy ihan puuta koputtaa, Rissanen sanoo.

Hän arvelee, että uusien näytelmien tuominen on yksi syy, miksi hänelle on töitä tarjottu. Kantaesityksistä onkin tullut Rissasen tavaramerkki.

Samojen, vuodesta toiseen teatterista toiseen esitettävien näytelmien ohjaaminen ei kiinnosta Timo Rissasta. Mieluummin hän hankkii näytelmiä ulkomailta ja näkee kääntämisen vaivan.

– Uskon, että uudet näytelmät kiinnostavat myös katsojia.

Rissasen pöydällä lukemista odottaa puolen metrin korkuinen pino käsikirjoituksia. Kirjahyllyissä luettuja ja hyljättyjä tekstejä on metri tolkulla. Pelkkä uutuusarvo ei riitä näytelmän kääntämiseen ja ohjaamiseen.

– Kahden, kolmen sivun lukemisen jälkeen tiedän, toimiiko näytelmä. Tykkään suurista tunteista ja mielenkiintoisesta tarinasta.

– Näytelmät, joissa on paljon henkilöitä, plokkautuvat pois. Lisäksi monet englantilaiset ja amerikkalaiset näytelmät on sidottu niin vahvasti yhteiskuntaan, että ne eivät Suomessa toimi.

Timo Rissanen juhlii marraskuussa 25-vuotistaiteilijajuhlaa Aleksanterin teatterissa Helsingissä. Juhlanäytelmä on kanadalaisen näytelmäkirjailijan Michel Tremblayn kahden miehen näytelmä Pakottava voima.

Rooleissa nähdään Rissanen ja Svante Korkeakoski. Ohjauksesta, suomennoksesta ja visualisoinnista vastaa Rissanen. Pakottava voima nähtiin Studio Krunikassa eurooppalaisena kantaesityksenä viime keväänä.

Näytelmä kertoo Alzheimerin tautia sairastavasta isästä ja hänen pojastaan. Rissanen löysi puhuttelevan näytelmän Lontoosta ja nappasi siihen heti kiinni.

– Kyse ei todellakaan ole mistään kepeästä näytelmästä. Se on rankka sekä katsojalle että näyttelijöille. Näytelmän tematiikka on niin tärkeä, että se oli pakko tehdä, Timo Rissanen sanoo.