Julkaisija: Sanoma Lehtimedia Oy | Vastaava päätoimittaja: Harri Manskinen

Big Brother -talossa entinen Ketterän hyökkääjä

Big Brother -ohjelmassa parhaillaan nähtävä Petri Tiainen pelasi Imatran Ketterässä kaudella 2008–2009.
Kuva: Kalle Sipiläinen

Tekstikoko: A  A  A

Entiset joukkuetoverit kuvaavat Petri Tiaista meneväksi tyypiksi.KATJA NEUVONEN

SUOMEN Big Brother -taloon astui tiistaina 13 uutta asukaskokelasta. Toisena taloon isoveljen valvovan silmän alle astellut 25-vuotias Petri Tiainen saattaa olla imatralaisen jääkiekon ystäville tuttu näky jäältä, sillä nuori mies pelasi Imatran Ketterän edustusjoukkueessa kaudella 2008 – 2009.

Siilinjärvellä syntynyt, nykyisin Kuopiossa elävä Petri lupaa Subin Big Brother -nettisivuilla tuoda taloon muun muassa hauskuutta, härskiä huumoria ja laulamista. Mikäli miehen entisiin imatralaisiin joukkuetovereihin on uskominen, tätä kaikkea on todella luvassa.

– Millaisia ne kuopiolaiset nyt ovat, hauskoja luultavasti. Kyllä Petri on sanomansa mukainen kaveri, naurahtaa entinen pelitoveri, Ketterän edustusjoukkueen hyökkääjä Ville Immonen.

Immonen muistelee BB-Petrin tulleen Imatralle vuonna 2008 jääkiekon perässä. Intersportissa työskennellyt nuorukainen viihtyi kaupungissa noin vuoden verran.

– Aika hyvin sinä aikana ehti tutustua. Liikuimme usein samoissa porukoissa myös vapaa-ajalla. Menevä tyyppi, Immonen tietää.

Samaa sanoo Tiaisen aikana huoltojoukoissa toiminut Markus Tikka:

– Mitä nyt Imatran vuoden aikana Petriä baareissa näki, niin kyllähän se meno melko vauhdikasta oli. Tallinnan reissuja tehtiin samassa porukassa ja siellä mies oli ainakin kova poika laulamaan. Mitään suurempia paljastuksia en kyllä viitsi tehdä, hän nauraa.

Menevän miehen Big Brother -kilpailuun osallistuminen ei ainakaan Immoselle tullut yllätyksenä, sillä asiasta on ollut kaveripiirissä puhetta jo muutamia vuosia sitten.

– Muistaakseni Petrin piti hakea ohjelmaan jo aiemmin jonkun kaverinsa kanssa, Immonen miettii.

Keskiviikkona näytetyssä ensimmäisessä puolen tunnin lähetyksessä ei vielä suurta draamaa ehtinyt tapahtua. Tikan mukaan BB-Petrikään ei vielä päässyt vauhtiin, vaan oli enemmänkin tarkkailevissa asemissa.

– Hieman ehkä yllätti ne homoeroottiset taipumukset, mitä loppukohtauksessa nähtiin, Tikka nauraa viitaten ohjelman loppupuoleen, jossa yöpuulle käynyt Petri lähestyi puolinukuksissa miespuolista asuintove-

riaan.

Suurelle yleisölle BB-Petri on ilmoittanut olevansa hetero. Asian vahvistava Tikka uskoo, että talosta löytyy myös naissukupuolen edustajia, jotka saattavat jääkiekkomieheen vedota.

Ketteräläiset kannustavat kuopiolaista voittoon. Immosen mukaan Petrin vahvuus on ehdottomasti so-

siaalinen luonne. Samaan luottaa myös Tikka:

– Veikkaan, että Petri pärjää kilpailussa hyvin, mikäli pää vain kestää. Miehellä kun on taipumusta jättää asioita kesken, hän vihjaa.

Sanoma Lehtimedia Oy / Uutisvuoksi Einonkatu 6, 55100 IMATRA | Puh. 05 2100 2600 | fax. 05 436 6353