- Jos Imatralla olisi rakennettu kauniimmin, olisi tämä älyttömän hieno paikkakunta, Päivi Eronen sanoo. Kuvaaja: Anne Vihavainen

"Valokuvalla on voimaa. Se voi kertoa kuvattavasta paljon monella eri tavalla ja tasolla. Valokuvalla voi myös kertoa kokonaisuuksia. Valokuva on todiste siitä, mitä on olemassa. Voima on siinä, miten olemassa olevan ilmaisee.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen huomasin, että valokuvaus on minun juttuni. Kun vietin välivuosia olemalla töissä ja matkustelemalla, havaitsin, että maailmassa on monia hienoja asioita, jotka saa tallennettua kuvaamalla. Kamera on myös kätevä väline, sillä se kulkee mukana.

Olen kotoisin Pohjois-Karjalasta. Kasvanut ja koulut olen käynyt Lahdessa, josta myös kirjoitin ylioppilaaksi. Pääsin opiskelemaan valokuvausta Taideteolliseen korkeakouluun, josta valmistuin taiteen maisteriksi 1990-luvun alkupuolella.

Olin viisi vuotta Itävallassa. Itävallan vuosien jälkeen tarve mennä ulkomaille hävisi ja huomasin, että Suomessakin on kuvattavaa ja omastakin kulttuurista löytyy eksotiikkaa.

Kun tulin Itävallasta Imatralle töihin Imatran taideoppilaitokseen, en tiennyt kaupungista ja paikkakunnasta mitään. Ihmettelin kovin, että missä on Imatran keskusta.

Luonto on täällä kaunista, erilaista kuin Pohjois-Karjalassa. Kaupunkina Imatra on rujo, johtuen arkkitehtuurista. Jos Imatralla olisi rakennettu kauniimmin, olisi tämä älyttömän hieno paikkakunta.

Arkkitehtuurilla on keskeinen rooli, millainen paikkakunta on ihmisten silmissä. Tällainen kuva-alan ihminen kuten minä, elää paljon silmillään. Minun sielunmaisemani on Pohjois-Karjalassa. Pohjoiskarjalaisesta luonnosta haen voimaa. Erityisesti metsät ovat tärkeitä.

Sen jälkeen kun tulin Imatralle, alkoi taiteellinen urani ja identiteettini muotoutua. Nyt olen tehnyt kymmenkunta vuotta töitä opetuksen rinnalla valokuvataiteilijana. Valokuvaaminen on iso osa elämääni. Opettaminen mahdollistaa taiteellisen puolen toteuttamisen.

Valokuvauksen ja opettamisen yhdistäminen on mielenkiintoista. Opiskelijat ovat hienoa porukkaa. On jännä nähdä, millaisen henkisen ja ammatillisen kehityksen he käyvät läpi neljässä vuodessa.

Viime syksynä ilmestynyt valokuvakirjani Kylpijät - The Bathers on minulle iso asia ja pitkä prosessi. On eri asia suunnitella kirja, kuin oikeasti toteuttaa se loppuun asti.

Valmiin kirjan saaminen käteen oli pelottavaa. On aina ponnistus toteuttaa joku iso juttu, esimerkiksi kirja tai näyttely. Joutuu sen epävarmuuden eteen, että onko lopputulos onnistunut.

Minulla ei ole varsinaista mottoa elämälle, jos ei sellaiseksi lasketa, että ihminen pitää nähdä aina ihmisenä, tulee hän mistä tahansa. Ihmiset tuntevat samalla tavalla kaikkialla riippumatta kansalaisuudesta tai maasta.

Ekologisuus ja reilu elämäntapa ovat minulle tärkeitä asioita. Yritän elää niiden mukaan, sillä on turha moralisoida muita, jos itse ei noudata vaatimiaan asioita.

Auto minulla on, mutta joka paikkaan en sillä aja. Valokuvauksen kannalta se on tarpeellinen, sillä Suomessa ei pääse maaseudulla minnekään ilman autoa.

Asun omakotitalossa, joka jää liian isoksi, kun poika lähtee opiskelemaan. Olen miettinyt pienempään muuttamista, sillä leveä asuminen kuluttaa energiaa. Vähemmälläkin pärjää.

Jätteet pyrin lajittelemaan oikein ja annan mielelläni rahaa avustuskohteisiin.

Jaksan ihmetellä, miten ihmiset viettävät aikaa supermarketeissa. Mitä ihmettä kaupoista oikein kannetaan kotiin, kun siellä on jo kaikkea. Elämyksiähän kauppakeskuksista haetaan, mutta niitä voi myös saada asioista, jotka eivät rahallisesti maksa mitään".

Jutun toimitti Anne Vihavainen