Kuvataiteilija Teemu Korpela. Kuvaaja: Teemu Salohalme

"Piirsin jo lapsena, mutta oikeastaan vasta yläasteella syntyi ajatus, että minusta voisi tulla taiteilija. Siihen asti taiteilijat olivat olleet minulle jonkinlaisia abstraktioita; en ymmärtänyt, mitkä mekanismit johtavat taiteilijaksi ryhtymiseen.

Yläasteella minua kiinnosti lähinnä graffitien piirtäminen ja niiden piirtäminen nimenomaan paperille, kun olin sitä mieltä, että ne näyttävät siinä ihan yhtä hyviltä kuin jonkin talon seinässä. Sitten kaveri kertoi yhdestä tyypistä, joka oli päässyt taidekouluun graffitien piirtämisellä. Sitä oli vähän vaikea uskoa.

Hain useisiin kouluihin, myös tänne Imatralle taidekouluun Viestintä- ja kuvataidelinjalle. Muistan miettineeni, että jos en kerralla tänne pääse, menen ammattikouluun.

Tännehän minä sitten pääsin.

Taiteilijaksi ryhtyminen oli vielä useita vuosia opiskelujen alkamisen jälkeenkin aika epävarmaa. Tein taideopintoja kaikkiaan kahdeksan vuotta parissa kolmessa koulussa ja vain pari viimeistä vuotta olen toiminut vapaana taiteilijana.

Ja vasta nyt oikeastaan on alkanut selviämään, mitä sitä haluaa taiteilijana tehdä.

Maalari tarvitsee työlleen aina lähtökohdan ja ihmisfiguuri on kiinnostanut minua aina kaikkein eniten. Figuratiivisella taiteella on valtava taidehistoriallinen painolasti: realistista taidetta on tehty niin korkealla tasolla, Edelfeltit ja muut, että olisi hienoa tehdä teoksia, jotka ottaisivat oman paikkansa perinteessä.

Ihmisfiguureissa minua kiinnostaa nimenomaan kehonkieli, se mitä se ilmaisee. Vanhassa taiteessahan asiasisältö on paljolti uskonnollista, mistä johtuen on hyvin mielenkiintoista esimerkiksi irrottaa taidehistoriasta yksittäisiä hahmoja kontekstista ja katsoa, mitä kehonkieli alkaa kertomaan ilman alkuperäistä asiayhteyttä.

Jos niistä tauluista poistetaan uskonto, jäljelle jää huippuunsa vietyjä kuvauksia ihmisen painosta ja muodosta.

Figuuri on haastava ihan jo teknisesti. Ja kyetä sitten vielä tavoittamaan niissä sellainen psykologinen ilme, että ne alkavat kertomaan ihmisille jotain. Se on iso haaste.

On eri koulukuntia siitä, mikä maalauksissa pitäisi olla päällimmäisenä: visuaalisuus vai tematiikka. Minusta mitään työtä on mahdotonta lähteä tekemään, jos sillä ei ole mitään motiivia. Ensimmäisenä näitä tekee itselleen, mutta on se myös todettu, että taideteos on harvoin onnistunut, jos taiteilija ei tiedä, mistä puhuu.

Luonnollisesti taiteilija purkaa aina omia asioitaan töissään, mutta saattaapa siinä sivussa tulla purkaneeksi jonkin toisenkin ihmisen asioita. Uskon siihen Tolstoin taideteoriaan, jonka mukaan työ ei ole onnistunut, jos taiteilija ei pysty välittämään tunteitaan katsojalle.

Ja se nimenomaan on tärkeää. Että taide pystyisi välittämään tunteen, jonka myös joku toinen ihminen on kokenut. Se saa ihmisen ymmärtämään, että kaikki muutkin kokevat samoja tunteita ? että muut ovat samanlaisia kuin minä itse. Se voi auttaa kohtelemaan toisia paremmin.

Se on ehkä ylevä ajatus taiteen tehtäväksi, mutta kyllä se yksi monista kuitenkin on.

Taide on ehdottomasti eräänlaista viihdettä. Varsinkin tänä päivänä taide on liian moniselitteistä ja tahallisesti arvoituksellista toimiakseen minkään opetuksen lähteenä. Toisaalta julistamiseen taide on ihan liian primitiivinen media: jos julistaa haluaa, silloin kannattaa mennä televisioon.

Yksi syy ihmisten vieraantumiselle taiteesta on ehkä se, että vaikka taiteilijat ajattelevat tekevänsä ihmisiä henkisesti rikastuttavaa materiaalia, he tekevät kuitenkin usein hyvin henkilökohtaisia teoksia. Ihmisten on varsin vaikea saada niistä mitään irti.

Kieltämättä taiteilijaelämästä on pintakiilto karissut aikoja sitten, ei tämä ihan niin jännittävää ole kuin silloin joskus ajatteli sen olevan. Kun tulin tänne kouluun, ajattelin vielä saapuvani jonkinlaiseen taiteelliseen sosialistiseen todelliseen, jossa tanssitaan yhdessä käsi kädessä ringissä. Eihän se sellaista ollut: koulussa vallitseva aggressiivinen individualistisuus pääsi yllättämään.

Mutta kyllä tässä ajan kuluessa sitä on alkanut tulemaan hieman mustasukkaiseksi omista asioistaan, omasta jutustaan. Ja toisaalta, elämä on liian lyhyt siihen, että olisi aikaa tehdä jotain sellaista, mistä ei ole kiinnostunut. Eli jos joku päivä taiteeni ei enää nykytaidemaailmalle kelpaa, tuskinpa enää maalaankaan."

Jutun toimitti Teemu Salohalme