TeMuTa temuaa OC-baarissa kuun viimeisinä keskiviikkoina

13.1.2012 4:00Tekstikoko: AAA
Kyseessä on uusi ohjelmanumero, johon yleisö osallistuu vahvasti. Ohjelmasta vastaavat aikuiset harrastajanäyttelijät.
Henna Laitinen on tullut imatralaisille tutuksi Irti-teatterista. Kuvaaja: Teemu Salohalme

ANNIINA MEURONEN

TÄMÄN kuukauden viimeisestä keskiviikosta lähtien aina jokaisen kuukauden vastaavana järjestetään Osmos Cosmos baarissa Temutaan hatusta -iltoja. Kyseessä on rekisteröidyn yhdystyksen TeMuTa:n (teatteri, musiikki, taide) uusi kokeilu, joka kehiteltiin kun Osmos Cosmos baarista Pete Kiisseli kysyi ennen Irti-

teatterilla vaikuttaneen aikuisten ryhmän, nykyisen TeMuTa-ryhmän ohjaaja Henna Laitiselta olisiko ryhmällä jotakin ideaa teemakeskiviikkoihin. Tavallisuudesta poikkeavia, mutta säännöllisesti toistuvia ohjelmia ovat muun muassa Jamit ja karaokeillat. Harrastajanäyttelijät keksivät Temutaan hatusta -illat.

– Illassa on myös sketsejä, mutta pääajatus on, että yleisö osallistuu ohjelmaan, Laitinen kertoo.

– Joka kerta tulee olemaan ihan erilaiset systeemit, hän jatkaa.

Ideana on, että Temutaan hatusta -iltaan tullaan nelihenkisessä ryhmässä, joka on joukkue. Kyseessä voi olla vaikka kaveriporukka, työkaverukset tai vaikka perhe.

– Kyseessä on sellainen joukkuekisa. Tehdään tehtäviä teatterin keinoin. Näytellä ei kuitenkaan tarvitse osata, eikä tarvitse tietää mitään teatterista.

Laitinen muistuttaa, että tiukkapipojen on kyseisenä iltana syytä jäädä kotiin tai sitten tyytyä katselemaan.

– Tässä tarvitsee vähän rohkeutta pistää itsensä peliin. Avoin ja rohkea mieli mukaan, hän kannustaa.

– Tämä ei ole ollenkaan teatteri-ihmisten juttu, vaan ihan jokainen ihminen voi tulla mukaan, Laitinen hymyilee.

Hän kiittelee OC-baarin poikia hyvästä yhteistyöstä ja ylipäätään kiinnostuksesta saada heidät mukaan ohjelmaan.

– OC:n pojat ovat hulvattoman hulluja ja mukavia, heidän kanssaan on niin kiva suunnitella kaikkea, Laitinen ilakoi hersyvän iloiseen ja aitoon tyyliinsä.

Ohjelman on tarkoitus kestää noin tunnin per keskiviikko. Ohjelman rakenne olisi se, että pääosassa olisi yleisö, mutta ikään kuin välipalana olisi välillä sketsejä.

– Tämä on meillekin ihan uutta, emme ole ennen tehneet vastaavaa missään. Yleisö voi esittää ideoita ja ajatuksia. Itse tykkään, jos esimerkiksi kaupassa joku tulee sanomaan, että voisiko olla vaikka sellaista sananselitysleikkiä esimerkiksi, Laitinen pohtii.

Iltojen hassu nimi tulee yhdistyksen nimestä TeMuTa ja hatusta symbolisoi sitä, ettei koskaan tiedä mitä on tulossa. Laitinen toteaa, että monella saattaa tulla mieleen Vedetään hatusta, mutta kyseessä ei missään nimessä ole sama formaatti, vaikka aavistuksen verran sitä liippaakin.

– Toivon tietysti, että yleisö tulisi rohkein mielin mukaan. Tietysti yleisöä jännittää, mutta niin jännittää meitäkin. Tämän on tarkoitus olla piristysruiske noihin iltoihin.

– Ilta toteutuu sitä hienommin mitä enemmän joukkueita on mukana, Laitinen muistuttaa.

Ville Soininen Osmos Cosmoksesta odottaa uudenlaisia iltoja innolla.

– Hienoa, että saamme tällaista yhteistyötä, hän kiittelee.