Teatteri Imatra tekee yleisöennätyksensä ja samalla pienen tappion
15.12.2011 4:00Tekstikoko: AAAPääsyynä tappioon on Nine-musikaalin kulujen ylittyminen reilulla 50 000 eurolla. Ylitystä saatiin osittain katettua kesäteatterilla.
KALLE SIPILÄINEN
TEATTERI IMATRA tekee tänä vuonna uuden yleisöennätyksensä, mutta talouspuolella viivan alle on luvassa jälleen miinusmerkkinen tulos.
– Talous näyttää hieman ylittyvän, muttei sellaisella summalla kuin viime vuonna, toteaa sivistystoimen vt. toimialajohtaja Tuula Salovuori.
Hän kuvailee tappiota maltilliseksi. Arvio on 70 000 euroa, kun vuotta aiemmin budjetti paukkui yli peräti 400 000 euroa.
Tämän vuoden miinusmerkkisen tuloksen toimiala pystyy Salovuoren mukaan kattamaan sisäisesti muilta vastuualueiltaan.
Pääsyynä tappioon on alkuvuodesta kulttuurikeskuksessa pyörineen Nine-musikaalin kulujen ylittyminen reilulla 50 000 eurolla.
– Kesäteatterilla saimme osittain kevään ylitystä katettua, kertoo Salovuori.
Kesäteatterissa pyörinyt Kaiken takana on nainen keräsi 13 168 katsojaa täyttöasteen ollessa 68,4 prosenttia.
Yhteensä Teatteri Imatra toi lavalle tänä vuonna viisi näytelmää sekä nuorisojutun Paha parempi koulu.
Esityksiä on seurannut 36 410 katsojaa, mikä on miltei 3 000 enemmän kuin viime vuonna ja noin 4 000 yli talouslaskelman (reilut 32 000 katsojaa).
Saku Heinosen käsikirjoittama Ollaan ihmisiksi rock-kupletti Juice Leskisestä on myynyt kuin häkä.
Sen katsojamääräksi tulee 6 797, mikäli lokakuun lopussa kantaesityksensä saaneen näytelmän jäljellä olevien lisäesitysten varatut liput lunastetaan.
Samalla kupletin katsojatavoite ylittyy yli tuhannella silmäparilla.
Esitysten kokonaistäyttöaste on 77,3 prosenttia, mitä Teatteri Imatran markkinointi- ja myyntipäällikkö Susanna Laine pitää tosi hyvänä lukuna.
– Myös vuonna 2010 täyttöaste oli 77 prosenttia, mutta silloin oli vähemmän esityksiä, hän lisää.
Ollaan ihmisiksi -kupletin täyttöaste paisui lisäesitysten myötä yli 100 prosentin.
Tappiota tuottanut, Satu Silvon ja Sinikka Sokan tähdittämä Nine-musikaalikin veti väkeä kulttuuritalon penkeille 78,5-prosenttisesti.
Vaikka kiinnostusta näyttäisi riittävän, Juicen varalle ei ole tällä hetkellä jatkosuunnitelmia. Viimeiset esitykset ovat tulevana lauantaina.
– Se loppuu. Aikataulut on tehty jo ensi vuodelle, sanoo Laine.
Kevätkauden Teatteri Imatra avaa 11. helmikuuta Fantasticks-musikaalilla.
– Siihen on jo vajaat 700 varausta. Se on ihan hyvä luku, koska näytelmä ei ole ollut vielä pitkään myynnissä, sanoo Laine.
Muita ensi-iltoja ei keväälle ole.
Huhtikuun lopussa teatterissa vierailee Satu Silvon ja Reidar Palmgrenin Vain Bocelli puuttuu kahden esityksen verran.
Kesäteatterissa puolestaan nähdään Joensuun Elli, jonka nimiroolin tekee Anu Palevaara.





















