Kulttuurista vieraantuneita pyydystellään kylpylässä
7.9.2010 4:00 | Päivitetty: 7.9.2010 9:42Tekstikoko: AAALATU-hanke vie kulttuuria paikkoihin, joissa siihen voi kompastua kuka tahansa.ANNIINA MEURONEN
MAANANTAINA Imatran kylpylässä avattiin Kompastu kulttuuriin -näyttely. Näyttely on osa LATU – Luovien alojen tulevaisuus Etelä-Karjalassa -hanketta. Hankkeen takana seisoo Humanistinen ammattikorkeakoulu.
– Kulttuurituotannon keskeinen tehtävä on matkailun, taiteen ja kulttuurin levittäminen, lehtori Juha Isoaho Humanistisen ammattikorkeakoulun Joutsenon kampukselta kertoo ja lisää, että tällä tavalla tehtävä toteutuu.
– Tämä on meidän ominta omaa osaamista.
Kompastu kulttuuriin -näyttely oli ensimmäistä kertaa esillä Lappeenrannan Hiekkalinnassa menneenä kesänä. Maanantaina etelä-karjalaista taidetta ripoteltiin kompasteltavaksi Imatran kylpylään ja Lappeenrannan lentokentälle.
– Kompastu kulttuuriin -näyttelyn idea on viedä kulttuuri sinne, missä ihmiset liikkuvat. Erityisesti paikkoihin, joissa siihen ei oleteta törmäävän. Näin tavoittaa ihmisiä, jotka eivät muuten lähde kulttuurin pariin, projektipäällikkö Minna Taipale Humanistisesta ammattikorkeakoulusta sanoo.
Imatran kylpylässä on esillä taidetta Etelä-Karjalan Taiteilijaseuralta, Korutaideyhdistykseltä, Teatteri Karelukselta, Saimaa Handilta, Keramiikkastudio Tarja Ahokaiselta, muotoilija Heidi Parkkiselta, kuvataiteilija Pauli Parkkiselta sekä Etelä-Karjalan museosta ja taidemuseosta.
– Olimme otettuja, kun meihin otettiin yhteyttä ja pyydettiin saada pitää näyttely täällä, Imatran kylpylän toimitusjohtaja Hannu Saarinen sanoo.
– Tämä on mielenpiristys niin meille kuin asiakkaille, myyntipäällikkö Rauni Aineslahti hymyilee ja esittelee valtavaa sormusta, joka on yksi vuodesta 2008 saakka kerätyn suomalaisen korun kokoelman koruista.
LATU-hankkeen tarkoituksena on kartoittaa Etelä-Karjalan luovien alojen toimintaa ja tuoda näkyvyyttä. Alueella on paljon toimijoita, jotka eivät tiedä toisistaan.
– Olemme keränneet Etelä-Karjalan maakuntaportaaliin listan luovien alojen toimijoista. Listassa on tällä hetkellä 235 nimeä, Taipale kertoo.
Vaikka kulttuurin ammattilaiset tuovat taidetta paikkoihin, joissa sitä ei tavallisesti näin paljon ole, he eivät usko ihmisten olevan niin sivistymättömiä, että tekevät ilkivaltaa taiteelle.
– Taiteilija on halutessaan voinut vakuuttaa teoksen, Taipale sanoo.
Näyttely on esillä Imatran kylpylässä kaksi kuukautta. Muut taideteokset ovat katseltavaa sorttia, mutta Heidi Parkkinen on tuonut paikalle teoksen, johon voi osallistua. Jokainen voi kirjoittaa sydänlapuille rakkaudentunnustuksia ja liimata lapun seinään.






















