Seija Salminen ei aio jättää kirjojen julkaisua ensimmäiseen teokseen. Kuvaaja: Teemu Salohalme

TEEMU SALOHALME

ENSIMMÄISTÄ runokirjaansa Seija Salminen voi sanoa tehneensä koko ikänsä: vanhin runo on noin neljänkymmenen vuoden takaa, uusin viime kevättalvelta. Tästä johtuen kirjaan ei oikein voinut kehittää mitään yksiselitteistä teemaa, mutta tekotapansa ja ennen kaikkea siihen käytetyn ajan takia teoksessa on selvä punainen lanka.

Ensimmäinen vihjeen voi saada teoksen nimestä ”Nainen joka muuttui kissaksi ja muita metamorfooseja”.

– Nimi tuli mukaan melko loppuvaiheessa, mutta se sopii siihen hyvin, kun runoissa käydään läpi naisen elämän eri vaiheita ja kipupisteitä: on rakkautta, avioeroa, lapsia, keski-ikäistymistä ja kuolemaa, kirjailija Seija Salminen listaa.

Kuten lyriikassa yleensäkin, myös Salmisen kirjasta löytyvissä runoissa on paljon henkilökohtaista. Salminen kuitenkin uskoo, että lukijat löytävät teoksesta oman kosketuskohtansa, jota kautta runoille voi antaa oman merkityksensä ja tulkinnan.

Salminen on kirjoittanut koko ikänsä ja kokeillut lyriikan lisäksi myös proosaakin.

Kirjaan sopivia runoja etsiessään hän joutui lukemaan myös nuoruutensa runoja.

– Eivät ne muutamat teini-iän aikaiset runot ihan painokelvollisia olleet. Tosin eivät ne ihan pelkkää teiniangstiakaan olleet, vaan olen jo silloin yhdistellyt runoissa luontoa ja tunnetta toisiinsa. Sieltä asti olen myös pitänyt tanka- ja haikurunoudesta.

Varsinainen kirjan syntyprosessi käynnistyi Oriveden Opistolla, jossa Salminen oli lyriikan kurssilla. Hän sai hyvää palautetta runoistaan ja uusia kirjoittaessaan hän tunsi kehittyvänsä. Runoja oli jo entuudestaan paljon ja niitä syntyi kurssilla vain lisää. Ja kun pienkustantamo Kustannuskynnys ilmoitti kiinnostuksensa, Salminen alkoi lajitella vanhoja runojaan.

– Olinhan minä muokannut kaikkia niitä runojani pitkin aikaa, mutta kirjaan runoja poimiessa meni varmaan puoli vuotta hioessani niitä lopulliseen kuntoon. Vanhempia runoja oli kiva katsoa, kun sieltä saattoi huomata, että ai, olenko minä joskus noinkin ajatellut.

Erona nuorempaan runoilija Salmiseen kirjailija näkee, että on vanhemmiten rohkaistunut sanomaan jotkin asiat suorempaan, etenkin ne aremmat asiat. Runojen sävy on kuitenkin positiivinen ilman ylenmääräistä pohjavesissä rypemistä.

– Tekstini on pitkälti kuvallista, mutta en myöskään halua kikkailla kuvilla, mikä minua nykyrunoudessa häiritsee paljon. Itsetarkoituksellinen irrallisten runokuvien käyttö ei ainakaan minussa vetoa millään tavoin tunteisiin; ne eivät tue runon teemaa saati sitten että niistä ymmärtäisi, mitä niillä on haluttu sanoa.

Vaikka Salminen on kirjoittanut paljon proosaakin, hän kokee lyriikan kuitenkin omimmaksi lajikseen. Ehkä sen haasteellisuuden ja minimalistisuuden takia: vähillä sanoilla on vaikeampi sanoa asioita uskottavasti kuin suuremmalla määrällä tekstiä.

– Kun nyt on tyhjennetty pöytälaatikko, jos tästä nyt vielä jatkan, rakennan varmaan uuden kirjan jonkin teeman ympärille, Seija Salminen sanoo.