Kuinka ruukinkartanon asukkaille käy vampyyrikreivin naapurissa? Kuvassa Sofia Rosenberg (Laura Pyrrö), Emilia Rosenberg (Angelika Klas) ja vampyyreina Heikki Pöyhiä, Mervi Märkälä, Tommi Niemi, Keijo Puustinen, Veera Pulkkinen, Timo Lehto, Aki Honkatukia, Heidi Kyyrö ja Heidi Haiko.

JOS odotukset ovat olleet jo ennen esitystä melkoisen korkealla, voiko silti yllättyä iloisesti?

Näköjään voi.

Yön ruhtinas häikäisi ensi-illassa ja vei yleisön mukanaan. Tekijöiden yhtenä tavoitteena on ollut tarjota katsojille Grimmin satu aikuiseen makuun, missä operetti onnistuu hyytävän hienosti.

Tarina imaisee katsojan mukaansa koko lähes kolme tuntia kestävän esityksen ajaksi. Päähenkilöiden kohtaloa arvuutellessa unohtuvat niin huoltoa odottava auto, kotona vartovat tiski- ja pyykkivuoret kuin muutkin arjen harmit.

Juoni tempaa mukaansa ja tarinan henkilöistä löytyy särmää vaikka muille jakaa.

Suomeen neljän ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen palaava Laura Pyrrön esittämä Sofia Rosenberg saapuu isänsä Herman Rosenbergin (Pekka Räty) ostamaan ruukinkartanoon, missä asuu myös Sofian sisko Emilia Rosenberg (Angelika Klas).

Kolmiodraama olisi valmis, kun molemmat sisarukset havittelevat Tero Harjunniemen esittämää jääkäri Olavi Korpea, mutta naapuriin muuttanut kreivi Vladislav Krokonov (Raimo Sirkiä) sekoittaa vampyyrina koko sopan.

Tarina ei lepää sen varassa, että koko esityksen ajan pitäisi miettiä sitä, kuka saa lopulta kenetkin omakseen. Tarina on sijoitettu vuoteen 1918, mutta hahmoista ja juonesta löytyy yllättäviä yhtymäkohtia nykypäivään. Operetissa muun muassa etsitään rokotetta maassa vellovaan espanjantautiin, kun tänä päivänä ihmiset jonottavat saadakseen piikin sikainfluenssaa vastaan.

Yksikään päähenkilöistä ei ole tylsän yksitasoinen hahmo. Esimerkiksi Laura Pyrrön esittämä hyveellinen sisko osaa napsauttaa nasevasti takaisin ilkeän sisarensa heitoille.

Koko paketin hienoutta lisää myös se, kuinka huumori ja kevyet letkautukset sopivat kokonaisuuteen. Vaarana voisi olla, että huumori tuntuisi päälleliimatulta ja irralliselta muuhun tarinaan nähden, mutta Yön ruhtinas ei sorru siihen.

Ilman huumoria tarina voisi tuntua liian raskassoutuiselta, irrottelu aika ajoin rytmittää osaltaan muutakin kerrontaa. Kartanon piika Roosa (Pia Lunkka) on yksi yleisöä taitavasti huvittaneista hahmoista, samoin Ulla-Maija Järnstedtin esittämä, kartanon emäntänä toimiva Amanda kommenteillaan.

Yön ruhtinas on Teatteri Imatran kaikkien aikojen suurin satsaus rahallisesti, ja se näkyy. Yön ruhtinas on paketti, jossa ei ole heikkoja lenkkejä.

Näyttämöllä kaikki esiintyjät loistivat, ja visuaalisesti operetti on toteutettu pieteetillä: puvut ja lavasteet vetävät katsojan osaltaan sadun maailmaan. Valaistus oli komean monitasoinen ja Kyösti Haatasen kädenjälkeä oleva digitaalisesti soiva sinfoniaorkesteri kuulostaa komealta, ja siirtymävaiheet puheesta lauluun ja takaisin puheosuuksiin toimivat saumattomasti.

Operettia voi suositella kaikille hyvistä ja näyttävistä tarinoista pitäville. Jos operetista tulee suora - eikä välttämättä niin miellyttävä - mielleyhtymä oopperaan ja esitykseen kuuluvat laulut hieman hirvittävät etukäteen, kannattaa voittaa pelkonsa ja käydä kuuntelemassa itse. Voi yllättyä.

KATRI IKÄVALKO