Voimauttavia valokuvia Imatran kulttuurikeskukseen

26.11.2009 4:00Tekstikoko: AAA
Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen tuottama näyttely pureutuu isyyteen.

ANNE VIHAVAINEN

KAAKKOIS-SUOMEN valokuvakeskus tuottaa joulukuussa valokuvanäyttelyn Imatralle. Imatran kulttuurikeskukseen asetetaan esille näyttelykokonaisuus Isä - voimauttavia valokuvia.

Kyseessä on viidentoista harrastajavalokuvaajan yhteisötaidenäyttely, joka on toteutettu voimauttavan valokuvan menetelmällä. Yli kaksi vuotta kestäneessä projektissa ohjaajana toimi valokuvaaja Miina Savolainen.

Isä-näyttely on alunperin Helsingin kaupungin vuosina 2007-2008 tuottama mittava näyttelykokonaisuus, joka on tällä hetkellä aktiivisella kiertueella. Imatralle se saapuu Lohjalta, ja Imatralta näyttely jatkaa koko kevätkaudeksi Jyväskylän taidemuseoon.

Näyttelykokonaisuuteen kuuluu valokuvasarjojen lisäksi muun muassa valopaviljonki sekä elokuva ja muuta audiovisuaalista aineistoa.

Näyttely kertoo tarinoita erilaisten isien jättämistä jäljistä lapsen elämässä, isien sukupolviketjusta, miehen ja isän roolien muutoksesta yhteiskunnassa sekä lapsen arjessa läsnäolevasta isyydestä. Näyttely koskettaa monenlaisia sukupolvia ja ihmisryhmiä.

Miina Savolainen sanoo isyyden olevan vaikea aihe, sillä jokaisella meistä on siitä omat tunnekokemuksemme. Isyyselämäntarinat voivat olla täysin vastakkaisia.

- Silti ne ovat aivan yhtä tosia ja tärkeitä riippumatta siitä, olemmeko rakastavan ja turvallisen isän, hylkääjäisän, avioerossa lapsestaan eristetyn isän lapsia; vai ovatko isät tai äidit elämämme parisuhdehistorian perusteella perheittensä altavastaajia.

Näyttelyssä Isä - voimauttavia valokuvia on haluttu päästä pidemmälle isyyskeskustelulle tyypillisestä vastakkainasettelusta.

Näyttely kertoo isän korvaamattomuudesta, mutta se näyttää myös haavoittuneen isyyden. Isä jättää aina lapsensa elämään jälkiä riippumatta siitä, kuinka hän käyttää mahdollisuutensa vanhempana.

Näyttely ei esitä kattavaa kuvaa isyydestä, vaan kukin näyttelyn kuvaaja näyttää kuvissaan itselleen merkityksellisen näkökulman isyydestä. Monta tärkeää tarinaa isyydestä jää kuitenkin kertomatta.

- Vaikka isyys on muuttunut valtavasti viimeisten sukupolvien aikana, on jaettuun vanhemmuuteen vielä matkaa. Oma harras toiveeni on, että näyttelymme voisi olla avaus siihen suuntaan, että isyyden vahvistamisesta voitaisiin keskustella ilman katkeruutta ja syytöksiä, Miina Savolainen sanoo.

Hän uskoo, että isyysprojektin kokemusten perusteella tämä on mahdollista. Kuvausprosessissa isät ja äidit, lapsettomat ja isättömät, rakastavan isän ja haavoittavan isän lapset, alkoivat ymmärtää toisiaan.

- Vaikka moni tämän päivän nuorista isistä ja äideistä ei ole omassa lapsuudessaan saanut tasavertaisen vanhemmuuden mallia omilta vanhemmiltaan, ovat he silti kyenneet rakentamaan sitä omissa perheissään, Savolainen kuvaa. - Uv

Isä - voimauttava valokuva -näyttely on esillä 2.-19.12. Imatran kulttuurikeskuksessa.