Verotus jakaa ehdokkaat selvimmin eri laareihin
31.1.2011 4:00Tekstikoko: AAAKokoomus ja vasemmisto ovat ääripäitä, muut seilaavat välissä tai kokoomusta tai vasemmistoa nojaillen.JUKKA SONNINEN
RAKASTAKAAMME veroja, verotus virkistää, kärsikää veroista...
Eri puolueiden kannat verotukseen muotoutuvat melko säännöllisesti ääripäästä toiseen Kymen vaalipiirissä. Eli jos kokoomus kannattaa, vasemmisto vastustaa – ja tietysti päinvastoin.
Tämä tulee esille Uutisvuoksen vaalikoneelta. Julkisia verolinjauksiaan tekivät Kymen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat.
Mielipiteiden ääripäät tuo esille kysymys: ”Ansiotulojen verotus tulee säilyttää ennallaan seuraavan vaalikauden ajan, vaikka se johtaisi tarpeeseen karsia valtion ja kuntien menoista”.
Kokoomuslaiset kannattavat ajatusta vasemmistolaisten tyrmätessä sen täysin.
Vasemmisto ei siis puuttuisi valtion ja kuntien menojen leikkauksiin, vaan ne tulisi kattaa verotuksella. Ilmeisesti juuri tätä kokoomus karsastaa peläten verojen kasvun koskevan juuri heitä.
Yllätys vai ei, mutta joka tapauksessa perussuomalaiset ovat vahvasti kokoomuksen rinnalla ja sekä keskusta että demarit myötäilevät toistensa ajatuksia.
Vaalikoneen kysyessä, että ”Suuria omaisuuksia ja pääomatuloja pitää verottaa ankarammin”, erot näkyvät jyrkän selvästi: Tässä demarit ja vasemmisto pitävät yhtä, keskusta ja kokoomus pitävät yhtä, vihreät ja kristilliset pitävät yhtä, mutta... Nyt perussuomalaiset hylkäävät kokoomuksen ja asettuvat vihreiden ja kristillisten rinnalle.
Vihreiden rinnalle siitäkin huolimatta, että perussuomalaisten Timo Soini sanoo vihreiden olevan ainoa puolue, mitä hän ei samaan hallituksen hyväksy.
Imatran seudun kansanedustajaehdokkaat kertoivat vaalikonevalintoihinsa myös perusteluja. Antero Lattu (sd.) voisi nostaa jonkin verran veroja, koska suomalaiset ikääntyvät ja maa joutuu väistämättä verokorotusten linjalle. Omaisuus- ja pääomaverojen nostossa kanta on ehdoton kyllä.
– Köyhien osuus kansastamme on kasvanut jo liian suureksi.
Suna Kymäläinen (sd.) ”tarkistaisi” suurituloisten verotusta. Myötätuntoa kuitenkin löytyy yrittämiselle:
– Pääomatulojen verotuksessa tarvitaan malttia pienten pääomien osalta, ja verotus tulee keskittää suuriin pääomiin. Pien- ja keskisuuri yrittäminen ei saa muodostua verotuksen johdosta mahdottomaksi toiminnaksi.
Kymäläisen tavoin ruokolahtelainen, mutta keskustalainen Kimmo Tiilikainen niputtaa verotuksen, kuntapalvelut ja yrittämisen:
– Tuloverotusta ei ole vara laskea ja muita veroja on maltillisesti korotettava kuntien ja valtion palvelujen turvaamiseksi ja velkaantumisen pysäyttämiseksi. Korotukset on kohdennettava niin, etteivät ne haittaa suomalaista työtä ja yrittäjyyttä.
Nuori keskustalainen Hanna Tuuha katsoo tulevaisuuteen:
– Ankara pääomaverotus voi karkottaa suurpääoman Suomesta. Ankara verotus ei myöskään kannusta menestymään Suomessa.
Anu Urpalainen esittää kokoomuksen kannan:
– Talous on tasapainotettavissa tukemalla kasvua, selkeyttämällä valtion ja kuntien tehtävät karsimalla päällekkäisyyksiä ja keskittymällä asiakaslähtöiseen työhön.
Liisa Lajunen puolestaan naulaa perussuomalaisten teesin:
– Verotuksen kokonaispotti samana, mutta pienituloisten verotus alemmaksi ja suurituloisten korkeammaksi.
Kristillisten Eija Mertanen uskoo, että todennäköisesti kuntien ja valtion menoihin joudutaan puuttumaan valtiontalouden velkaantumisen lopettamiseksi. Hän puuttuu myös verotukseen.
– Verotus on kohdistettava siten, että lapsiperheiden ja pienituloisten ostovoima säilyy.
Vihreiden Hanna-Kaisa Lähde aloittaa verotuskysymyksen pohdiskellen:
– Kaksipiippuinen asia.
– Ansiotuloveroja ei mielestäni ole ainakaan syytä keventää, ennen kuin valtion talous on saatu paremmalle tolalle. Rajut ansiotulon korotuksetkaan eivät vaikuttaisi suotuisasti talouteen, koska se heikentäisi ostovoimaa.
Pohdiskelua liittyy myös omaisuus- ja päätulojen ankarampaan verotukseen.
– Minusta on kohtuullisempaa kerätä verovaroja niiltä, joilla on enemmän mistä ottaa. Tässäkin tulee ottaa huomioon taso, jolla saadaan yritykset pysymään Suomessa.
Värikäs vihreä Ilkka Johansson ottaa verotukseen Imatran seudun ehdokkaista ehdottomimman kannan:
– Verotus on ainoa oikeudenmukainen tapa kerätä rahaa yhteiseen kassaan. Ne joilla on varaa maksaa enemmän, maksavat enemmän ja ne joilla ei ole varaa, maksavat vähemmän.


